torstai 29. syyskuuta 2016

HAASTE: 3kk/13vkoa

Syksyn tullen monet laittavat elämäntapojaan kuntoon. Nyt myös mun on aika kokeilla samaa. Ja aion tehdä sen vielä julkisesti!

Lauantai-illan herkkuja...

Herkkujen suhteen olen monia vuosia ollut tyyppiä joko/tai. Joko niitä ei syödä ollenkaan moneen kuukauteen tai sitten niitä vedetään koko päivä aamusta iltaan huonoon oloon (ja sen yli) saakka. Herkkulakkoja alkaa harva se päivä, mutta muutaman kerran olen niissä onnistunutkin! Esimerkiksi 2014 loppukesällä olin pari kuukautta, tammikuusta 2015 alkaen n. 4kk ja tämän vuoden alusta n. 5kk ilman karkkia. Tämän vuoden lakossa tosin napsin sipsejä harva se päivä, mutta vaaleat viljat ja karkit jäivät syömättä...


Viime lauantaina, 24.9., oli taas ruotuun palaamisen päivä. Olihan 13 viikkoa eli tasan 3kk jouluaattoon. Tarvitsen aina konkreettisen tasaluvun tai tietyn päivämäärän (tai maanantain, kuukauden tai vuoden ekan päivän...), että pystyn alkaa laittamaan elintapoja kuntoon. Kuulostaa hassulta, koska eihän aloituspäivällä ole onnistumisen ja lopputuloksen kannalta mitään väliä. Kunhan aloittaa joskus! Parempi tietysti olisi, jos joskus oppisin kohtuuteen siinä herkuttelussakin.

Suklaat ja pitsat vaihtuivat siis lauantaina rahkaan ja banskuihin. Aamu alkoi kevyellä hölkkälenkillä ja kävin salillakin tekemässä kevyen treenin. Ruokavaliosta ja liikunnasta olisi tarkoitus tehdä erikseen postausta, jos vaan on kiinnostuneita lukijoita? :) Samoin viikoittain tai kuukausittain voisin kirjoitella, mitä tälle projektille kuuluu.

Tämän 3kk haasteen ajan olisi tarkoitus taas vieroittautua sokerista, saada itseni energisemmäksi ja terveemmäksi ja siinä sivussa uskoisin myös painonkin putoavan. Itselläni paino nousee nopeasti, mutta vastapainoksi myös laskee suhtkoht helposti.

Nämä ensimmäiset kuusi päivää ilman sokeria ovat menneet yllättävän helposti oman ruokavalion mukaan. Kolmen kuukauden haasteen "sääntönä" olen pitänyt samaa, minkä olen aiemmin kokenut itselleni hyväksi:
  • Ei karkkeja, suklaata tai mitään, missä on lisättyä sokeria (myöskään ketsuppia!)
  • Vaaleat viljat jäävät myös syömättä. Ruista ja kauraa olen aiemmin käyttänyt, mutta nyt jäävät ruisleivätkin kaupan hyllyille ainakin aluksi.
  • Hedelmäsokeriakaan ei ole hyväksi syödä liikaa. Ennen olen vedellyt kiloittain hedelmiä päivässä, mutta nyt koitan säännöstellä niitäkin.
  • Lisäaineiden minimoiminen! Tämä ehkä uusin mielenkiinnonkohteeni ravinnossa! Light-juomat olen paria kertaa lukuunottamatta jättänyt juomatta tänä vuonna. En vaan pysty enää, sillä saan niistä huonon olon ja päänsäryn nimim. 4 litraa light-colaa illassa
Suolankin käyttöä pyrin vähentämään... ja ne sipsit saa kans jäädä.

Banaani-kiivijätskiä, itsetehtyä ja niin hyvää!

Yllä oleva lista saattaa näyttää siltä, etten saa syödä "mitään". Kropassa tuntuu kuitenkin hyvältä ja olenkin ollut energisempi kuin pariin viime kuukauteen!

Onko siellä ruudun takana muita toivottomia herkkulakkoilijoita?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti