sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Luukku 18: Joulukoristelua

Eilen olikin koko päivä taas menoa ja meininkiä, teen eilisestä vielä myöhemmin erillisen postauksen. Tänään ollaan aamusta alkaen leivottu pipareita ja joulutorttuja ja jotenkuten yritetty koristellakin niitä.
Joulukuusi tuotiin jo tänäaamuna suihkuun kuivumaan ja hetki sitten kannettiin se olohuoneeseen. Tänävuonna pappa oli valinnut meille niin ruman kuusen, että jätän ihan suosiolla sen kuvaamatta kokonaan.
 
Siskot koristeli kuusta äsken ja tänä vuonna jätettiin kaikki ylimääräiset hopeanauhat laittamatta. Kuuseen pääsi hopeaa ja lilaa; helminä ja palloina.

 
Ehdin myös äsken ulos kuvailemaan. Ulkona oli aivan mahtava auringonpaiste ja ihana sää! :)
Mulla on vielä osa joululahjoista paketoimatta ja joulukalenteripostauksiakin vielä neljä tekemättä! Tosin osan niistä jätän ihan suosiolla myöhemmäksi :) Eilisestä Ideaparkreissustakin yritän vielä täksi päiväksi jonkinnäköistä postausta tehdä! Ja apua, 23. päivä ja joulutunnelma on vielä ihan kateissa, ihan kuin viimevuonnakin!
Oletteko te siellä päässeet jo joulutunnelmaan? :)

6 kommenttia:

  1. Mulla hävisi johonkin se joulutunnelma...tais mennä piiloon :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih :/ haha, ei kai vaan tän postauksen takia? :D

      Poista
    2. Ei tän postauksen takia kuitenkaan... :D On se jo ollut pari viikkoa vähän kadoksissa :DDD

      Poista
  2. Ihania talvikuvia :) Meilläkin on tänävuonna aika ruma kuusi niin päätin sitten että laitan vähän enemmän koristeita kuin normaalisti :---D

    VastaaPoista
  3. aika tapahtumarikas päivä sulla :) mukavanolonen blogi! :)

    VastaaPoista