keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Luukku 12: Meidän perheen jouluperinteet

Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo aikaisemmin postauksen viime joulukuussa lukijan pyynnöstä. Tämä oli kuitenkin joulukalenterissa ja lisäksi poistelin eilen postauksia, joten tässä uusi versio :) Kuvat on valitettavasti Weheartitistä lainattuja, koska itsellä ei sattunut olemaan sopivia joulukuvia :/
18881_395252963883299_1805617413_n_large
Meillä siis joulukuusi haetaan 22. päivä tai aatonaattona, yleensä mummulan metsästä. Kuusen annetaan kuivahtaa suihkutilassa ja aattoaamuna se viedään olohuoneeseen koristeltavaksi.
553942822886327712_zr8uo2lm_c_large
Joulusiivouksista varsinkin äidillä on aivan kauhea stressi ja pari päivää ennen aattoa on omistettu talon kuntoon laittamiselle. (Itse livistin joulusiivouksista viimevuonna lähtemällä Erikan ja Iinan kanssa shoppailemaan, sama olisi suunnitelmissa tänävuona).
Tumblr_mex3cg0jgx1rrkhqho1_400_large
Tumblr_mex6quofln1rify67o1_500_large
Aatonaattoiltana ollaan viimevuosina lähdetty jakelemaan lahjoja kummeille ja vanhempien kummilapsille. Illalla iskä laittaa kinkun uuniin ja valvoo sitä heräämällä yöllä muutaman kerran tarkistamaan kypsymistä. Usein ollaan aatonaattoyönä treffattu kaukana asuvan kummitätini kanssa meidän postilaatikolla lahjojenvaihdossa.
Tumblr_mepucuwkom1r3n8pwo1_500_large
Itse en koskaan saa aatonaattona unta ja jouluaattoaamuna olen aamuvirkku! silloin herään joskus jopa katselemaan kaikenmaailman chättejä telkkarista, jopa ennen kuin lastenohjelmat ehtivät alkaa! Tänä jouluna uni toivottavasti maittaa normaaliin viikonlopputapaan!
Tumblr_merq1u9da41s033zqo1_500_large
Aattoaamuisin on on aina tylsää, kun herää aikaisin ja odottaa vain tulevaa iltaa. Äiti ja iskä nukkuvat aina pitkään ja äiti onkin jättänyt lapsille kirjoja ja leffoja, joita ei ole jaksanut paketoida, olkkariin aattoaamun piristykseksi. Mulla ainakin joulusyömiset alkaa heti aamusta, kun ottaa muutaman lautasellisen riisipuuroa ja pipareita, torttuja, konvehteja... Samalla usein katselen Joulupukin kuumaalinjaa, ne sinne soittavat lapset on aivan ihania joulupukin uskossaan!
Tumblr_m19aexpian1rpvg0do1_500_large
Ennen kävimme jouluisin ensin iskän vanhemmilla ja siitä sitten loppuiltaa viettelemään äidin vanhemmille, missä kävimme joulusaunassa, söimme jouluruuan ja minne joulupukkikin saapui. Nykyään olemme useimmiten käyneet kotona päiväsaunassa, vaihtaneet pyjamat juhlavaatteisiin, käynyt iskän äidillä ja siitä jouluruualle äidin vanhemmille, jonne ”joulupukki” on aina välillä poikennut. Mummuloissa on myös aina joitain vanhempien sisaruksia viettelemässä joulua.
28081_10151283518964732_1062421125_n_large
Äidinäidillä on aina äitiäkin pahempi stressi joulusta, koska hän siivouksen lisäksi myös tekee itse kaikki jouluruuat, laatikoista jälkiruokiin. Meillä kotona on aina jouluisin valmislaatikoita, mutta itseäni se ei haittaa, kun laatikoista maistuu vain porkkanalaatikko :D
A965t6ecaaixvt4_large
Jouluyönä kun olemme saapuneet kotiin, saamme joululahjat, jotka ”pukki on tuonut kun olemme olleet mummuloissa”. Pienemmät sitten leikkivät uusilla leluillaan ja ilta kuluu rattoisasti :)
Välillä olemme viettäneet aaton myös kokonaan kotona, niin että kummeja tms on poikennut meillä. Joulupäivänä ollaan sitten käyty mummuloissa.
Hui kun tuli pitkä postaus, toivottavasti edes joku jaksoi lukea! :) Ja eilinen luukku jäi välistä, koska en ole pässyt vielä joulun leipomispuuhiin, mutta julkaisen sen heti kun olen saanut jotain leivottua :)
Miten te vietätte joulua?

12 kommenttia:

  1. Ihana ihana ihana postaus! Aika samalla lailla mekin vietetään jolua, mutta koskaan ei lähdetä kotoa minnekkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanaihanaihana! Kiva kuulla että joku tykkää, kun vaivaa kuitenkin näihin joulupostauksiinkin nään aika paljon, ja sitten tulee mietittyä että lukeeko kukaan näitä edes! :)

      Ja näistä teidän jouluista on kiva lukea! linkkailkaa vaikka postauksianne jos ootte sellaisia tehneet :)

      Poista
  2. Ihana postaus ja tosi kattava kerroit kaiken! Ja ihania kuvia oot löytänyt! Teillä on just niin ihana joulu, näkee sukulaisia ja tuttuja, syödään yhdessä, odotetaan innolla lahjoja ja muutenkin pintä jännitystä ilmassa (; ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) mulla oli just tarkoitus että kerron mahdollisimman tarkasti, mutta kyllähän heti julkaisun jälkeen muistui mieleen muutama unohtunut asia! :D ja just noi sun luettelemat asiat +suklaa on joulussa parasta! :) <3

      Poista
  3. Kiitos joulufiiliksen lisäyksestä.:)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus!! Sun blogista on tullu yks mun lemppareista :) meijän jouluperinteet menee aika samaa rataa, tosin mun vanhemmat on eronnu joten vietän aaton kummankin luona vuorotellen ja tänä vuonna ajetaan Roopen kanssa vielä illalla 100km Hankoon viettää heille joulua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos paljon! nyt tuli ihana alku aamulle! :)
      Ja kiva kuulla sunkin joulusta! :)

      Poista
  5. Ai että, miten kiva kuulla teidän jouluperinteistä; poikkeavat nimittäin aika paljonkin meidän perinteistä! Ihana postaus!! <3

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus oli! :) Lisäsi kyllä paljon joulufiilistä!

    Meilläki menee aika samalla lailla, paitsi kotona ollaan, siis minun vanhemmilla yleensä jouluaatto, jossa sitten näkee kaikkia sisaruksia, joita ei oo vähään aikaan nähny, ja niiden lapsia! Ihana tosiaan se lapsien "joulufiilis", kun ne niin sitä pukkia oottaa ;) Eihän meille vanhemmille ne lahjat oo niin tärkeitä, tai mulle ei, tärkeintä on yhessä olo, ruoka ja suklaa <3 ;D

    Ehkäpä sitä itekki joulun alla tekis tän tyylisen postauksen :P

    VastaaPoista
  7. Vooii miten ihana(: ! Mullekkin tuli heti paljon jouluisempi olo<3

    VastaaPoista