tiistai 4. joulukuuta 2012

04-12-2012

HUI tuolla ulkona on kylmä! Onneksi huomenna pitäis pakkasen vähän lauhtua. Huomenna mulla on vapaata, kuin myös koko loppuviikon. Koulun jälkeen mun piti käydä viemässä passikuvat autokoululle, mutta siellä olikin jo ovet lukossa. Ens viikolla uusi yritys!
 

Neule GT || Farkut H&M || Toppi Vila Vyö KappAhl
 

Tänään olin valinnut päälle ohuet kesäfarkut, mutta onneksi tajusin sentään laittaa legginssit alle! Oli meinaan niidenkin kanssa pikkasen jäätävää!
 
Valitettavasti ehdin ottaa asukuvat vasta neljän jälkeen, joten hiukset ja naama olivat jo aika sekaisin päivän jäljiltä.
 
Asuun olin itse ihan tyytyväinen, löysin vaatehuoneen perukoilta mustan Vilan "juhlatopin" joka on ollut mulla vaan kerran tai pari päällä! Nyt kun muutenkin on niin synkkää, voi antaa itselleen hyvän syyn pukeutua mustaan. Samasta syystä musta tuntui, että noi vaaleat, ohuet farkut olis voinut jo haudata kesävaatteiden sekaan.
 
Musta tuntuu, että mun pitäis hommata tällainen valkoinen karvalakki! Olis ihanan lämmin, eikä korvatkaan palelisi. Multa kyllä löytyy jo tämän tapainen valkoinen, mutta siinä on karvaa vaan sisäpuolella, ulkovuori on kangasta.
 





Tästä kuvasta ehkä jotenkuten erottaa, että topissa on kaksi kangaskerrosta. Ylemmässä kerroksessa on läpinäkyvä pallokuosi.


 
Mä muuten ihmettelen, kun jossain joku kyseli, onko -20 asteen pakkasessa liioittelua pukea laskettelutakki päälle. Mä ainakin oon niin vilukissa, että kaivoin laskettelutakin esille varmaan ennen kuin elohopea ehti pudota miinusasteille ja nyt etsiskelen uutta untuvatakkia edellisen mentyä huonon näköiseksi...

Ps, apua! huomiseksi pitäis keksiä kampausvaihtoehtoja jouluksi, katsotaan jos saan edes yhden väsättyä itselleni! loput voin sitten vaikka katsoa netistä :)

4 kommenttia:

  1. Heippa ja kiitos tosiaan kun kävit kommentoimassa! Tein nimittäin toisen kirjoittajan vanhaan blogiini, vitsi kun olisin tajunnut sen vaan aijemmin :D Kivaa viikon jatkoa sulle! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana vaaatetyyli sulla ja kiva blogi :)!

    VastaaPoista