lauantai 14. heinäkuuta 2012

<3





Moikka taas!
Tulin äsken taas laivalta, tällä kertaa lähdettiin Turusta Tukholmaan Erikan, Juulin ja Juulin isän ja äitipuolen kanssa miniristeilylle :)
Oli superihanaparasta, sai taas rentouduttua kunnolla, kun otin töistäkin perjantain ja lauantain vapaaks. En muista koska olis viimeks ollut näin hauskaa, joten tää otetaan ehdottomasti uusiks, ehkäpä jo tänä vuonna!
Mutta pakko vielä hehkuttaa, että rento reissu oli ja ihmiset oli hyvällä tuulella ja läppää lensi puolin ja toisin, ja tosikot oli joko jäänyt kotiin tai hytteihinsä! Meillä oli siellä muutamia tuttavuuksia, joita sitten aina moikkailtiin  :)
Ei päästy illalla karaokea laulamaan Juulin kanssa, koska meillä oli puffet silloin. Mutta ei meidän laulu varmaan kuitenkaan jäänyt kuulematta, vaikkei mikkejä ollutkaan; monet jäi kuunteleenkin ;) Lauantaina oli toinen karaokemahdollisuus, klo 16, mutta mä en halunnut lavalle päivänvalossa. Juuli kävi isänsä kanssa vetäsemässä niiden bravuurin, Hilman ja Onnin :)

Mutta huomenna taas karu pudotus arkeen, klo 14 töihin, sitten pari päivää vapaata! :)

Tässä vielä linkit otsikkoon liittyen :) Aivan ihana biisi, eka versio alkuperäinen Ässien, toinen mun parin sukulaisen ;p



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Helsinki-Stockholm

 Varoitus: tässä tulee piiitkä postaus! :D
Kuvat on siis to-la laivareissulta otettuja.


 Lähdettiin Helsinkiä kohti joskus puoli kahden jälkeen ja ajettiin sinne reilu pari tuntia. Mulla oli päällä:
Paita: H&M Legginssit: H&M Laukku: Guess Tennarit: Converse Koru: Ginatricot


 Siskon kanssa kannella, kummallakin kauniit ilmeet :D


 Perjantaina päästiin sitten maihin, oltiin siellä reilu 6h. Jalat oli kyllä kipeet kaiken kävelemisen jälkeen! :D


 Ihana asento mulla :D Päällä mulla oli uusi Ginan paita, H&M:n neule ja Veromodan shortsit.




 En tosiaan muista mitä kaikkia "nähtävyyksiä" nää kuvat oli, mut tää oli ainakin joku toivomuslähde, jossa oli rahaa.

 Suomalaisille omistettu!


 Oli pakko kuvata tää vartija :D


 Käytiin siellä kirkossa, missä Estelle kastettiin. Ja ilmeisesti Viktoria ja Daniel vihittiinkin täällä?


 Gallerissa (ostoskeskus) oli jogurttibaari! :D Sieltä sai siis jogurttia pehmiksen muodossa. Niitä oli valittavissa eri makuja, ite otin mansikan. Hyvää oli, maistui ihan pehmikseltä! :)

 Käytiin myös mäkkärissä wrapeilla, vaikka ei ollut yhtään nälkäkään. (laivalla meillä oli 2 aamun seisovaa pöytää ja 2 illallista) :D


Loppuun vielä ihan kauhea kuva musta :D Esiintyjänä laivalla oli Celebration, ihan hyvä bändi :)