keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Päivitystä

Moikkamoi!
Pari teistä olikin kysellyt, että miksen oo postaillut. Ihanaa kuulla, että jotkut odottavat mun postauksia! :) Joten täällä taas -tosin aika köyhän materiaalin kera. Kamera ei oo jotenkin kulkenut mukana enkä ole jaksanut kuvailla teille jokapäiväistä kyllällä istumista, koska siinä ei tosiaan oo mitään nähtävää :)

Tosiaan tätä postausta varten kesti 2h saada netti ja kone toimimaan, joten en ole jaksanut alkaa turhaan käynnistelemään. Ensin en saanut nettiä kuin GPRS-yhteydeksi (voitte kuvitella kuinka hidas se oli! Latasi tätä "Luo teksti"-kohtaakin varmaan puoli tuntia tuloksetta).



Juhannus ja viimeviikko menivätkin kavereiden kanssa. Itse otin juhannuksen aika rauhallisesti. Juulin kanssa käytiin kokolla, käytiin uimassa ja moikattiin Oonaa ja Markusta :) Nyppis, Erika ja Minna jätettiin siks aikaa Juulille Juulin veljen kavereiden kanssa :)
Kaikenkaikkiaan oli kyllä ihana juhannus, kiitos kaikille!! :)



 Kokeilin beigeä lakkaa, ja tälläinen lopputulos tuli. Itse en oikein tykkää :(

 Sunnuntaina käytiin parkissa ja mukaan tarttui kynsilakkoja (H&M), rintsikat (Lindex) ja kolmet alushousut (+tärkeet vilkkupolttimot :D)

Sitten eilen oltiin siskon kanssa parkissa ja ostin pari paitaa:

 Ei oo ihan näin tumma vihreä, otin salamalla tän kuvan :D Mutsiis tälläinen löysä T-paita, päällä nätimmän näköinen :)

Ja löysä tunika H&M :) myöskin tää on paremman näköinen päällä.

Kävin tänään lenkittämässä naapurin koiraa, ja omistaja sitten tyrkytti mun mukaan Crocsin varvastossut ja hupparin, jotka oli ostanut mutta oli hältä jäänyt käyttämättä. Crocseja saatan kyllä käyttää, mutta hupparista en tiedä :)

Sain muuten tänään soiton, mä joudun heinäkuuks kesätöihin! Samaan paikkaan missä olin viimekesänä pari kertaa tuuraamassa, eli yhteen pizzeriaan. Sillä mä sitten raadan tiistaista viikonloppuun klo 14-20. En vaan kehdannut kieltäytyä, kun paikan omistaja aika hädissään pyysi, että jos mitenkään pääsisin tulemaan :) Mutta hei, se on vaan 4 viikkoa, kyllä se nopsaa menee ja ehdinhän mä töiden jälkeen vielä kavereita näkemään! :)

Ja hei! paras juttu melkein jäi kertomatta! Eli huomenna lähden laivalle siskon, serkun ja tädin kanssa. Ollaan perjantai Tukholmassa ja tullaan lauantaina takaisin. Yritän olla aktiivisempi blogin suhteen ja räpsiä vähän kuvia :) Mutta kohta mun pitäisi varmaan alkaa kattelemaan vähän että mitä pakkaa mukaan :)

Nähdään taas! :)

lauantai 16. kesäkuuta 2012

(No nyt) lomalla viimeinkin voin ottaa iisimmin



 Hej på dig!
Eilen olikin viimeinen kesätyöpäivä tältä vuodelta, JES! Nyt alkaa vihdoin loma mullakin!

Ollaan tällä viikolla käyty Juulin ja Erikan kanssa kaks kertaa veneilemässä, kalaa ei oo kuitenkaan saatu. Torstai-veneilyllä meinattiin rantautua vastapäiselle rannalle, koska oli niin kova vastatuuli, ja soutamisesta huolimatta lainehdettiin järven väärälle laidalle päin :D Onneks reissu päättyi kuitenkin hyvin.

pari kaveria muuten avas tänne baarin tilalle kesäkahvilan, joten käykääpä poikkeemassa jos täälläpäin liikutte! Mä sain taiteilla aukiolokyltin, koska Markuksen tekemä olis karkottanu asiakkaat pois (oli muka huonon tussin vika) :D






 Muuten ollaan pyöritty päivittäin kylällä Erikan ja Juulin kanssa, pariin uuteen tyyppiinkin ollaan tutustuttu! :) Eilen oltiin Juulilla yötä ja tänään taas pihalle! Mua kyllä harmittaa tosi paljon, kun oon jotenkin onnistunut hukkaamaan kesälistan.. Toivottavasti se pilkahtaa jostain esiin :) Jätskiä ja muuta herkkua on taas tullut ostettua ihan kiitettäviä määriä, joten kesä on senkin puolesta kunnolla käynnistynyt :)



Joku oli just kommentoinut mulle, että mulla on ollut kyllä uskomatonta säkää näiden arvontapalkintojen kanssa! ja kuinka ollakkaan, mulle tupsahti yks päivä postissa Helmihurmion korupalkinto! :D Toivottavasti tuuri ei lopu nyt, kun olen siitä itsekin maininnut.

Ja mun olis pitänyt näyttää teille vielä mun uus kello, mutta kuva uupuu. Jossain toisessa postauksessa sitten! :D

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kysymyshaaste

KYSYMYSHAASTE
Sain tämän haasteen jo toukokuun puolella, mutta vastailen tähän vasta nyt :) Ja en laita haastetta tällä kertaa eteenpäin.

Vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitä suunnitelmia sinulla on kesälle 2012?
- Meillä oli kavereiden kanssa "kesälista" mihin laitettiin kesälle "tehtäviä" joita pitäisi toteuttaa. Tosin se lappu on hukkunut :D Kesästä odottelen lämpimiä öitä, jotka voi viettää kavereiden kanssa pihalla :) Ja lisäksi mulla on 2 viikon kesätyöt kunnalla.





2. Kuinka monta kynsilakkaa omistat?
- 29 kpl, ihan liian vähän; koskaan ei löydy mitään hienoa lakkaa:D 



3. Mistä olet hankkinut lemppari vaatekappaleesi?
- Ei mulla oo lempparivaatetta, mutta varmaan parhaimmat on ihan perukaupoista (GT, Veromoda, H&M, Lindex)


4. Kuinka monessa maassa olet matkustanut?
- En ole koskaan ollut ulkomailla, vain kaksi kertaa laivalla :) Tänä kesänä lähden Ruotsiin.

5. Mikä on mielestäsi kaunein asia sinussa?
- Oon tosi huono kehumaan itseäni, mutta vasemman käden kynnet on ihan hyvässä kunnossa :)

6. Kuinka monta kenkäparia omistat?
Nopeasti laskettuna löysin 29 kenkäparia.

7. Minkä kielen haluaisit oppia?
- Haluaisin oppia puhumaan kunnolla ruotsia! tosin englantiakin olis kiva osata! :D Ja saksaa haluaisin osata myös, mutta yläasteella tuli huomattua ettei oo oikeen motivaatiota.

8. Mitä olet viimeksi ostanut?
- Remix- karkkipussin :D

9. Kenen kanssa olet viimeksi puhunut?
- Äsken soitin äitille :)


10. Mistä kosmetiikkatuotteesta et luopuisi?
- Ripsarista

11. Mikä on lempilehtesi?
- Me naiset tai Cosmopolitan :) Tosin Cosmoa meille ei tule. Demistäkin tykkään, mutta tällä hetkellä tilaan sitä vain kaupanpäällisen vuoksi :D


Pahoittelut siitä, että kuvat on julkaistu täällä jo kertaalleen :) Ja kaikkiin kohtiin en löytänyt kuvia.

Näkyillään taas! :)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Hedelmäkynnet

Moikkamoi!
Viimepostauksesta onkin taas muutama päivä! En vaan oo mitenkään ehtinyt koneella oleskelemaan, kun päivisin oon kesätöissä, sitten käyn kotona ja menen kavereiden kanssa pihalle ja saavun kotiin vasta yöllä. Kuviakaan ei oo tullut nyt räpsittyä, joten en ole viitsinyt tehdä ihan turhia postauksia. Yritän kuitenkin vähän parantaa tätä postaustahtia :)

 Tässä viimetorstaina lakatut kynnet :) Hedelmäfimojen alla normaali valkoinen ranskis.
Onko teidän mielestä fimokynnet jo vähän out? :D


 Haha ja tässä vielä tämänhetkiset kynnet, joita mun pitää tänään "hiukan" parannella :D Nimettömissä siis tähdet ja päät on lakattu valko-sinisiksi.



Sain viimeviikolla postissa kimallehileitä, tähtikoristeita ja sekalaisen pussin fimoja arvontavoittona :)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Min ny väska

Olen unohtanut näyttää laukkuni, jonka kotiutin postista jo viime perjantaina. Laukku on mun ensimmäinen tummanruskea laukku. Tässä lähikuvaa:



Laukussa on myös pitkä kantohihna, mutta olen käyttänyt tätä ilman sitä.

Ja tässä kuvassa näkee vähän mittasuhteita. Toi on just sopivan kokoinen vapaa-ajalle, mutta koululaukuksi tosta ei kuitenkaan ole (koska läppäri ja kirjat ei mahtuisi tuonne).

Laukku on tilattu Polkashopista .

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Mansikkamutakakku





Oon kehittänyt itse tositosi hyvän mutakakkuohjeen, muokkailemalla ylhäällä kuvassa olevaa reseptiä.

1-2 dl sokeria
4 munaa
250g mansikkaa
200g voita
1,5dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta

Sokeri ja munat vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Sokeria voi laittaa oman maun mukaan 1-2dl.
Voi ja pakastemansikat sulatetaan ja jäähtymisen jälkeen ne lisätään munasokerivaahdon sekaan. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan. Taikinaan voi laittaa oman maun mukaan myös suklaata antamaan täyteläisempää makua. Taikina kaadetaan (irtopohjalliseen) kakkuvuokaan (halkaisija n. 30 cm) ja paistetaan keskitasolla 15-18 min (alkuperäisessä ohjeessa luki 23-25min, mutta mulla kärtsäs tuo pikkuisen pinnalta jo vartissa).


Oon tehnyt tätä jo kaksi kertaa viikon aikana. Toisella kerralla lisäsin taikinaan myös kahvia, joten sitä voi laittaa joukkoon jos on kahvin ystävä :)

Mutakakun seurana tarjottavaksi sopii hyvin esimerkiksi vaniljakastike, mansikat ja mansikkakermavaahto!








tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kevätjuhlakuvia

Tämä postaus ei taida olla ihan aikataulussa, mutta halusin silti julkaista tämän. Kuvat on siis otettu 31.5. siskojen ala-asteen kevätjuhlasta. Ja ei, ruusut eivät olleet mulle, ne oli opettajille, mutta mä käytin niitä kotipihassa kuvausrekvisiittana.






Paita: H&M
Hame: H&M
Vyö: KappAhl
Kengät: DinSko
Nilkkakoru: Kultajousi
Kello: Guess
Korut: Kalevala/Vanamo
Laukku: Blue












No millainen oli mun asu? En halunnut kamalan juhlavaa laittaa päälle, kun eivät olleet omat kevätjuhlani ja monet vanhemmista ja oppilaista tulivat paikalla jossain kulahtaneessa villapaidassa ja farkuissa...